Kehittäjä / Julkaisija : Microprose
Eräänä päivänä reddit.com-käyttäjä Lycerius ilmoitti pelanneensa yhtä ja samaa Civlization II -peliä yli kymmenen vuotta. Pelin ajanlaskussa mentiin jo vuodessa 3991, jolloin maailma oli muuttunut tuhansia vuosia jatkuneen ydinsodan seurauksena saastuneeksi ja tyystin elinkelvottomaksi jätevuoreksi, jossa kolme supervaltaa, Viikingit, Amerikkalaiset ja Keltit jatkoivat ikusta sotaansa. Lyceriuksen postaus keräsi valtavasti lukijoita ja siitä tuli pelimaailman legenda. ”Ikuisen sodan” (Eternal War) ympärille kehittyi kukoistava faniverkosto, jossa kolmen supervallan mittelöistä muun muassa sepitettiin fan-fictionia, ja innostuneimmat suunnittelivat jopa tekevänsä aiheesta Fallout 2 -henkisen RPG:n. Tämä tarina on tosi, ja vaikka ei olisikaan, se voisi hyvin olla, ja sellaisena se kuvastaa hyvin sitä antaumusta ja intohimoa, jolla monet yhä heittäytyvät tämän jumalaisen pc-pelin vietäväksi!
Civilization II ilmestyi vuonna 1996. Ostin pelin tuohon aikaan valtakunnallista arvostusta ja ihmetystä nauttineesta Itäkeskuksesta ja rakastuin siihen välittömästi. Muut Civit ovat sittemmin tulleet ja menneet, mutta tämän kakkosen pariin palaan aina uudestaan ja uudestaan. Ja sitä voi lätkiä vuoron pari vaikkapa työnteon tai muun dataamisen ohessa, hieman kuin pasianssia tai miinaharavaa. Ainakin teoriassa siis, sillä tosiasiassa Civ kakkonen vie minut aina totaalisesti syövereihinsä, ja alkoholistin tapaan en kykene hallitsemaan addiktiotani ennen kuin silmiä ja päätä särkee, syöminen, juominen ja muut biologiset toiminnot on unohdettu ja silti on pelattava vielä… yksi… vuoro…
Civilization kakkosen suunnittelusta ei vastannut enää Sid Meier, vaan Brian Reynolds työryhmineen. Periaatteessa Civ kakkonen ei kuitenkaan mullistanut alkuperäisen pelin konseptia juurikaan. Grafiikat tarkentuivat ja mukaan tuli rumia CGI-videoita, joita tosin tuolloin pidettiin tegnologisen kehityksen korkeimpina ilmentyminä. Ei mitään ihmeellistä, mutta jotenkin palaset vain loksahtivat paikalleen ja ykkösen karkeahko timantti tuli hiotuksi. Syntyi ajaton klassikko, joka ei osoita lainkaan vanhenemisen merkkejä, vaikka tulee pian pelien mittakaavassa jo varsin miehekkääseen ikään: 20 vuotiaaksi!
Itse peliin on tullut monenlaisia pikkulisäyksiä, jotka eivät sinänsä muuta mitään pelimekaniikassa, mutta tuovat mukaan mukavasti lisää syvyyttä ja strategiaa. Maastoon on esimerkiksi tullut uudenlaisia resursseja, kuten mausteet ja silkki, ja settlerien rakentamien kastelujärjestelmien (irrigation) lisäksi ruoantuotantoa voi lisätä maanviljelyksillä (farm). Myöhemmässä vaiheessa voi myös rakentaa lentotukikohtia, joista pommikoneet ja (ydin)ohjukset pääsevät kätevästi tuhoisille retkilleen. Kaupunkeihin voi tietysti rakentaa paljon uusia rakennuksia ja ”ihmeitä”, kuten Vapaudenpatsaan tai Sun Zin sotataidon akatemian.
Sota on Civilizationeissa joko välttämätön paha tai sitten näppärä ”jatke politiikalle”. Kakkonen vyörytti sotatantereelle monenmoista uutta härveliä, kuten stealth-pommittajat, risteilyohjuskset ja meriä halkovat AEGIS-risteilijät. Näitä ja vaikka lentotukialuksia ja merijalkaväkeä soveltamalla kakkosen moderni sodankäynti tulee ainakin suurstrategisessa skaalassa yllättävän lähelle ihan oikeita nykypäivän sotatoimia. Taistelusta itsestään on tehty myös aavistuksen verran järkevämpää: kun Civ ykkösessä oli vielä teoriassa mahdollista, että keihäin aseistautunut falangi onnistui voittamaan vaikkapa tankin, ei kyseinen herooinen suoritus onnistu enää kakkosessa ”tulivoiman” ja ”hitpointtien” vuoksi.
Kakkosen kenties turhin, mutta kuitenkin melko hulvaton uudistus on korkea neuvosto (high council), joka antaa lausuntoja pelaajan valtakunnan tilasta. Nämä b-luokan näyttelijöiden roisisti ylinäyttelemät neuvonantajat ovat hauskoja ja kaippa heidän ohjeistaan voi jotain saada irtikin. Kenties mieleenpainuvin on maskuliininen armeijaa edustava kuulapää, joka raivoaa aina kovaan ääneen muurien rakentamisen tai sotilaiden kouluttamisen puolesta, mutta mukana on myös stereotyyppisen kiero diplomaatti ja sliipattu bisnesmies, joka tarkastelee kaikkea ainoastaan kaupanteon ja kahisevan vinkkelistä.
Laitetaanpa lopuksi sitten vielä lyhyt kuvaus viimeisimmästä pelikerrastani. Olen normaalisti pelannut rauhanomaisella ja sovittelevalla strategialla – tarttunut miekkaan vasta viimeisessä hädässä ja pyrkinyt loistamaan vertaisteni joukossa sivilisaationi tieteellisillä ja kulttuurisilla saavutuksilla. Päätin tämänkertaisessa pelissäni pelata sikamaisella, machiavelliläisellä strategialla, jossa vastustajia käytetään härkskisti hyväksi rutistamalla viimeisetkin mehut ennen lopullista nujertamista. Sodin siis minkä kerkesin ja nuijin vihollissivilisaatiot maan rakoon aina kun tilaisuus sen salli, ja niinpä koko peli olikin käytännössä yhtäjaksoista sotaa kivikaudesta kuukävelyyn. Oikeastaan muunlaiset vaihtoehdot kävivät pian mahdottomaksi, koska muut valtionpäämiehet eivät uskoneet enää sanaani ja suostuivat rauhaankin vain, koska sotilaallinen mahtini oli käynyt kertakaikkiaan liian ylivoimaiseksi.
Kun avaruusalukseni oli lopulta lähetetty onnellisesti, ja maa-planeetan tapahtumista autuaan tietämättömänä matkaan, kruunasin saavutukseni rajoittamattomalla ydinsodalla. Pirun espanlajaiset kun olivat olleet piikkinä muutoin dominoimani mantereen lihassa läpi vuosituhansien, mutta nyt – kun tiesin voittoni varmistuneen – heidät murjottiin kymmenillä, ellei sadoilla ydinkärjillä kauttaaltaan saastuneeksi rauniohelvetiksi… Mahtavan virkistävää ravistella välillä totunnaisia pelaamistapojaan 😉
En voi oikein mitään sille, että tämä arkaainen Civ-pelien esi-isä on minulle se Civilization. Toki myös uusin Civ 5 ja erityisesti Civ 4 ovat pelisarjan erinomaisia edustajia, mutta kenties niiden skaala on makuuni liian suuri. Kakkonen on sekä käyttöliittymänsä, että pelimekaniikkansa puolesta täydellisesti balansoitu: pelaajalla on niin sanotusti pallo ja pelin suuri kuva koko ajan hallussa. En osaa puristaa tarkoin sanoiksi miksi näin on, ja suosittelenkin siis vain pelottomasti ainakin kokeilemaan.
Ai niin! Civ kakkosessa on myös moninpeli. Ihmisvastustajan kanssa taktikointi on äärimmäisen hauskaa ja jännittävää, mutta yksi ottelu kestää kokemukseni mukaan suunnilleen yhtä kauan kuin oikean sivilisaation kehittyminen… Suosittelen sitä vain elämänsä lopullisesti menettäneille nolifeille, ja mielummin nuoremmille sellaisille. Me vanhemmat emme näet enää välttämäti ehdi nähdä pelin loppua…
Vintagepelit 